Myös Suomessa nykyinen hallitus on onnistunut välttämään asian edistämistä. Eri strategioissa ja selonteoissa vuosien ajan eteenpäin potkitut informaatioturvallisuuden valtiolliset suurhankkeet supistuivat lopulta viime syksynä Informaatioturvallisuuden konseptiksi.

Puolustusvaliokunta ilmoitti tammikuun alussa “tukevansa voimakkaasti” tällaisen konseptin laatimista. Sen jälkeen onkin ollut hiljaista, ja asia tuntuu kuin hautautuneen johonkin.

Mitään tietoa konseptin laatijasta tai valmistumisen aikataulusta ei ole julkisista lähteistä tarjolla. Luultavasti ainakaan konseptissa esiteltävät konkreettiset muutostoimet eivät tälle hallituskaudelle ehdi.

Näihin tapauksiin ei onneksi liittynyt mitään merkittävämpää yritystä sotkea tilannekuvaa tai herättää ihmisissä epäluottamusta. Suomen infopuolustusta ei ole vielä koeteltu tässä mielessä kunnolla.

Jo toimivista tahoista EU:n ulkosuhdehallinnon EUvsDisinfo tuottaa viikottain tietoa ja vasta-aineistoa Venäjän informaatiovaikuttamiselle. Eurooppalainen digitaalisen median seurantakeskus (EDMO) puolestaan tukee ja koordinoi tutkimusta ja faktantarkistusta.

Muitakin malleja maailmalta löytyy. Etelä-Koreassa infoturvaa lisättiin uudella lailla, joka velvoittaa suuret verkkoalustat käsittelemään vääristä tiedoista saamansa ilmoitukset. Samalla faktantarkistusorganisaatioille taattiin valtiontukea.

Lain tosin pelätään johtavan siihen, että verkkoalustat poistavat sisältöjä varmuuden vuoksi. Lisäksi valtion rahoituksen ja lakisääteisen aseman pelätään vaarantavan faktantarkistajien riippumattomuuden.

ESILLÄ ON ollut myös ehdotuksia aktiivisista vastatoimista, ei vain reaktiivisista faktantarkistuksesta ja valistuksesta.

Keväällä ilmestyneessä ulkomaista häirintää ja vaikuttamista koskevassa FIMI-katsauksessa EU:n ulkosuhdehallinto kuvasi uuden pelotestrategiansa. Se ehdottaa reaktiivisen torjunnan täydentämistä ennakoivalla pelotteella.

Pelotteeseen kuuluisivat muun muassa pakotteet, oikeustoimet ja ylipäätään vihamielisen ja vahingoittavan toiminnan tekeminen hankalammaksi ja kalliimmaksi.

Vastatoimet eivät siis kohdistuisi sisältöihin, vaan niitä luoviin ja levittäviin verkostoihin, rahavirtoihin ja infrastruktuuriin.

Vastikään ilmestynyt, kontra-amiraali evp Mark Montgomeryn ja tohtori Ivana Stradnerin kirjoittama raportti Naton johtamisen osaamiskeskukselle puolestaan lähestyy asiaa refleksiivisen kontrollin kautta.

Tämän neuvostoperäisen tekniikan ydinajatus on muokata sitä, miten vastustaja ajattelee ja tulkitsee tapahtumia. Raportin aineistona ovat havainnot Venäjän toiminnasta Baltian maissa viime vuosina.

Raportti tiivistää kolme tavoitetta: Venäjän häirinnän tunnistaminen ja torjunta, kriittisten päätöksentekokanavien suojaaminen ja rajoitustoimet Venäjän kyvylle kerätä, analysoida ja hyödyntää tietoa reaktioista. Tätä viimeistä kohtaa kirjoittajat konkretisoivat muun muassa niin, että olisi levitettävä valtiollisista kannoista ja reaktioista erilaisia, mutta tosia tulkintoja.

VENÄJÄN TAVOITTEENA on raportin mukaan ennen kaikkea häiritä Naton kognitiivista päätöksentekoa.

Koska Naton päätöksenteko perustuu konsensukseen jäsenmaiden kesken, Venäjä pyrkii luomaan jäsenmaiden välille toisistaan poikkeavia uhkakäsityksiä.

Tällä raportti perustelee, miksi vastatoimien on kohdistuttava nimenomaan havaintokykyyn ja päätöksentekoympäristöön, ei pelkästään teknisiin järjestelmiin.

Tilannetta hahmotti tavallaan hyvin samansuuntaisesti Sofia Nicolae belgialaisen ajatuspajan julkaisemalla esseellä Euroopan kognitiivisesta suverentiteetista.

Hän suosittelee siinä EU:lle yhteisen strategisen kulttuurin rakentamista informaatioturvallisuuden parantamiseksi.

Nicolaen mukaan Eurooppa tarvitsee jaetun ymmärryksen siitä, että informaatiovaikuttaminen on hybridisodankäynnin rakenteellinen piirre, ei yksittäisten tapausten sarja.

Tämä edellyttää muun muassa valtionhallinnon koordinaatiota, koko yhteiskunnan läpäisevää resilienssiarkkitehtuuria ja siirtymään kapasiteetista koheesioon. Siis että olemassa olevat välineet saadaan käyttöön heti, kun on syntynyt jaettu poliittinen ymmärrys uhasta.

SUOMEN SEURAAVALLA hallituksella riittää tehtävää valtion ja suomalaisten informaatioturvallisuuden kehittämisessä ajan tasalle.

Meillä on siihen poikkeuksellisen hyvät valmiudet alkaen maanpuolustustahdosta, laadukkaasta mediasta ja koulujärjestelmästä päätyen kokonaisturvallisuuden ajattelumallin läpäisyyn yhteiskunnan eri osissa.

Kun toimijat saadaan yhteisen näyn mukaan toimimaan yhdensuuntaisesti, suomalaisille syntyy tarvittavaa henkistä voimaa ja kestävyyttä.